17.03.2009
Smilehouse ja SnooBI yhteistyöhön

Suomen johtava verkkokaupan asiantuntijayritys Smilehouse ja SnooBI solmivat yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa kokonaisvaltaisen kävijäseurantapalvelun tarjoamisen suomalaisille verkkokaupoille.

Haluamme Smilehousessa tarjota kotimaisille verkkokaupoille kaikki menestymisen eväät yhden katon alta. SnooBIn analytiikkaratkaisujen avulla pystymme entistä paremmin auttamaan kotimaisia verkkokauppoja menestymään kiristyvässä kilpailussa erityisesti B2B-verkkokaupassa”, kertoo Smilehousen varatoimitusjohtaja Jaakko Hallavo.

Verkkokauppasovelluksen sekä siihen liitetyn kävijäseurantapalvelun käyttö mahdollistaa asiakkaillemme kustannustehokkaan tavan saavuttaa tuloksia sähköisessä liiketoiminnassa.” Kävijäseurannan avulla asiakkaat voivat helposti ohjata mm. verkkomarkkinointipanostuksiaan jopa reaaliajassa”, kertoo SnooBI Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ropponen.

Smilehouse Oy on Suomen johtava verkkokauppaan erikoistunut sähköisen kaupan asiantuntijayritys. Smilehousen palveluja käyttävät tuhannet yritykset Suomessa ja ulkomailla. Suomessa Smilehouse on toimittanut sähköisen kaupan kokonaisratkaisuja yli 200 yritykselle, asiakkaina mm. Orion, Sanoma, Konebox ja S-ryhmä. Voimakkaasti ja kannattavasti kasvavan Smilehousen liikevaihtoarvio vuodelle 2009 on 7,5 M€, ja yritykseen kuuluu kolme tytäryhtiötä: Smilehouse Baltic, Karttago ja Louhi Networks.

SnooBI Oy on web-analytiikkaan keskittynyt sähköisen liiketoiminnan palveluyritys. Sen arvioitu liikevaihto vuonna 2009 on noin 2.9 miljoonaa euroa. SnooBI:n asiakaskunnan muodostavat n. 3600 aktiivisessa seurannassa olevaa sivustoa / verkkopalvelua.

 



Lisätiedot

SnooBI Oy
Jukka Ropponen
Toimitusjohtaja
+358 400 423 910
jukka.roppponen [a] snoobi.com

Smilehouse Oy
Jaakko Hallavo
Varatoimitusjohtaja
040 548 3611
jaakko.hallavo [a] smilehouse.fi

 


 

Smilehouse Oy

Smilehouse Oy on Suomen johtava verkkokauppaan erikoistunut sähköisen kaupan asiantuntijayritys. Smilehousen palveluja käyttävät tuhannet yritykset Suomessa ja ulkomailla. Suomessa Smilehouse on toimittanut sähköisen kaupan kokonaisratkaisuja yli 200 yritykselle, asiakkaina mm. Orion, Sanoma, Konebox ja S-ryhmä. Voimakkaasti ja kannattavasti kasvavan Smilehousen liikevaihtoarvio vuodelle 2009 on 7,5 M€, ja yritykseen kuuluu kolme tytäryhtiötä: Smilehouse Baltic, Karttago ja Louhi Networks.
www.smilehouse.fi

 

SnooBI Oy

SnooBI Oy on kävijäseuranta -ja web-analytiikka palveluita tuottava tietotekniikan palvelutalo. SnooBI Oy kehittää yrityksille ratkaisuja, joiden avull
a yritykset voivat saada enemmän hyötyä kotisivuista ja Internet-markkinoinnista. Enemmän hyötyä saadaan kun osataan tehdä oikeita, faktoihin perustuvia päätöksiä, joilla parannetaan kotisivujen sisältöä, Internet-markkinoinnin tehokkuutta ja tuodaan kiinnostavimmat yrityskävijät myyntiin liideiksi.


SnooBI Oy:n arvioitu liikevaihto vuonna 2009 on 2,9 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 37 henkeä Suomessa. SnooBI Oy:n asiakaskunnan muodostavat n. 3600 aktiivisessa seurannassa olevaa sivustoa / verkkopalvelua. Yrityksellä on toimistot myös Virossa, Alankomaissa ja Latviassa.

www.snoobi.fi

REALLY?