Hyvä Ystävä ja Kolleega,
Vuosi 2009 on kääntymässä loppuunsa. Voimme tässä vaiheessa todeta, että vuosi on kohdellut alaamme onneksi vähemmän tylysti kuin monia muita. Yhdistyksellä on myös ollut jälleen hyvä vuosi; toimintamme on laajentunut ja jäsenmäärämme on kasvanut entisestään. Edustamme tällä hetkellä jo noin puolta Suomen ohjelmistoalasta, ja äänemme kuuluu selvästi paremmin kuin vielä pari vuotta sitten.
Vuodelle 2010 on taas uudet kujeet mielessä, palataan niihin heti alkuvuodesta. Nyt jo voin vinkata, että seuraava jäsentilaisuus 21.1.2010 kannattaa laittaa jo nyt kalenteriin, luvassa on mielenkiintoisia esiintyjiä..
Toivottavasti pääset viettämään rauhallista ja rentouttavaa lomaa, ja lataamaan paristoja ensi vuotta varten.
Toivotan sinulle yhdistyksen ja itseni puolesta Oikein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Jaakko Salminen
Toimitusjohtaja
Ohjelmistoyrittäjät ry
