Ohjelmistoyrittäjät ry esittää verohelpotuksia kasvuyrityksille
Ohjelmistoyrittäjät ry esittää verohelpotuksia kasvuyrityksille
- Verovapaudella myös työllistävä ja verotuloja kerryttävä vaikutus
Nykyinen verojärjestelmä ja yhteiskunnan tukimuodot asettavat yritykset eriarvoiseen asemaan. Ohjelmistoyrittäjät ry esittää erilaisia verohelpotuksellisia ja yhteiskunnan järjestämiä keinoja kasvuyritysten tukemiseen. Verohelpotuksilla olisi lisäksi suuri työllisyyttä ja verotuloja kasvattava vaikutus.
Ohjelmistoyrittäjät ry esittää, että voittojensa avulla toimivien yrittäjäomisteisten kasvuyhtiöiden tulisi olla verovapaita, mikäli yrityksen tulos käytetään yrityksen kasvattamiseen. Sen lisäksi verojärjestelmän olisi syytä kannustaa yrityskokoa kasvattaviin yritysjärjestelyihin ja yhdistymisiin.
- Yritysverotus nykyisellään kohdistuu kaikkein voimakkaimmin yrittäjäomisteisiin yhtiöihin. Näiden yhtiöiden pääoma perustuu osaamiseen ja ne rahoittavat toimintansa omalla kassavirrallaan. Tuloverovapautus kannustaisi sellaisia omistajayrittäjiä, jotka osingon nostamisen sijaan jättävät voiton yhtiöön, kertoo Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Jaakko Salminen.
Muutamassa maassa kasvuyrityksiä jo tuetaan verohelpotuksin: Irlanti ja Singapore ovat aloittaneet uusien yritysten tukemisen verohelpotuksin tänä vuonna ja Ranskassa käytäntö on ollut vuodesta 2004. Aihe on vahvasti esillä myös Isossa-Britanniassa ja EU:ssa.
Yritykset kasvuun julkisen tuen tehokkaalla kanavoinnilla
Tyypillinen kasvuyritys on 20-50 hengen yritys, joka ei ole vielä valmis listautumaan, vaan toimii pienen omistajajoukon ohjauksessa. Tämän kokoluokan yritysten on Salmisen mukaan hankala saada rahoitusta tukijärjestelmän rakenteen ja pääomasijoittajien toimintatavan vuoksi.
Ohjelmistoyrittäjien mielestä kasvuyritysten verohelpotus täydentäisi hyvin muuta valtion tukijärjestelmää, kuten esimerkiksi Tekesin kautta jaettavia tukia. Mikäli yritys siirtää saamiaan tukia seuraavalle tilivuodelle, joutuu se nykyisin maksamaan niistä veroja.
- Nykyinen järjestelmä auttaa eniten niitä yrityksiä, jotka hakevat kasvua raskaan velkataakan avulla. Tällaisia ovat esimerkiksi suurten pääomasijoittajien tukemat yritykset, mutta aloittavat kasvuyritykset eivät tähän kykene, sanoo Salminen.
Nykyistä suurempi koko kansainvälistymisen edellytys
Ohjelmistoyrittäjien mukaan yhtenä nykyisenä ongelmana on suurten suomalaisten pääomasijoittajien maltillisuus. Sijoittajat eivät yleensä halua panostaa korkeammalla riskillä toimiviin kasvuyrityksiin, ja usein moni suomalainen ohjelmistoalan yritys jää sijoittajien kohderyhmän ulkopuolelle. Ulkomaiset pääomasijoittajat eivät ole vastaavasti kiinnostuneita suomalaisista yrityksistä lähinnä niiden pienen koon vuoksi.
Ohjelmistoyrittäjät esittää jaettavaksi julkista tukea, jotta ulkomaiset pääomasijoittajat panostaisivat suuremmalla riskillä suomalaisiin yrityksiin.
- Ulkomaisen pääomasijoittajan rahastoon voitaisiin sijoittaa julkista pääomaa sillä edellytyksellä, että vastaava raha sijoitetaan takaisin suomalaisiin kasvuyrityksiin niiden kansainvälistämiseksi. Tällä tavoin Suomeen saataisiin nykyistä monipuolisemmat pääomasijoittajamarkkinat, Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Matti Heikkonen kuvailee.
- Olemme vakuuttuneita, että tämän kaltaisilla verotus- ja rahoitusvaihtoehdoilla olisi työllistävä vaikutus, ja että yritysten nopeampi kasvu ja tuloverokertymä sekä työn arvonlisäverotus kompensoisi menetettyjä verotuloja, Heikkonen tiivistää.
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Jaakko Salminen, puh. 040 761 3775
jaakko.salminen@ohjelmistoyrittajat.fi; www.ohjelmistoyrittajat.fi
Hallituksen puheenjohtaja Matti Heikkonen, puh. 040 548 4487
matti.heikkonen@digium.fi
Viestintätoimisto Akvamariini Porter Novelli, 040-5038 571
Pia Jännes, pia.jannes@akvamariini.fi
