MelbaGroupin vuosikatsaus 2009
BISNES VITAMIINEJA TARJOAVASSA YHTIÖSSÄ VUOSI VAIHTUU HYVISSÄ TUNNELMISSA - Software As A Service -konseptointi otettu hyvin vastaan
Näin vuoden vaihteessa on aika julkistaa suomalaisen asiakkuushallintapalveluita
tuottavan MelbaGroupin hallituksen puheenjohtajan vuosikatsaus.
”Vuosi 2009 oli erittäin hyvä, ja myyntimme on kääntynyt vahvaan kasvuun.
Tavoitteemme on viisinkertaistaa liikevaihtomme nykyisestä lähes 400 000 eurosta
kahteen miljoonaan euroon vuoteen 2011 mennessä. Olemme havainneet, että monet
yritykset ovat nyt aloittaneet investointien tekemisen ja odottavat uuden
nousukauden alkamista, toteaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja Senior
CRM-konsultti Stefan Palmgren.
Toteutunut kasvu ja ensi vuoden kasvuodotukset perustuvat vahvaan,
SAAS-konseptoinnilla toteutettuun palvelusuuntautumiseen. Monilla aloilla etsitään
nyt ratkaisuja, joilla helpotetaan uusasiakashankintaa, asiakkuudenhallintaa ja
myyntiorganisaation toimintaa. ”Tarjoamme asiakkaillemme konkreettisen lisän
täydentämään heidän omaa myyntitiimiä. Uusi konseptimme, jossa asiakas saa oman
nimikkokonsultin ja -assistentin on otettu hyvin vastaan”, jatkaa Palmgren.
MelbaGroupin palvelut soveltuvat monille eri toimialoille. Erityisesti tähtäimessä
ovat rakennus- ja toimitilavuokrausala sekä hotelliala.
ERILAISTUMINEN PALVELUSUUNTAUTUMISEN AVULLA
Toisin kuin monet teknologiasuuntautuneet kilpailijansa, MelbaGroup on tuotteistanut
palvelunsa Software As A Service (SAAS) – konseptin mukaisesti. Konseptissa
vahvistetaan ja varmistetaan tietojärjestelmästä saatava hyötyjä palveluilla.
Internetillä on tässä merkittävä rooli. Asiakkaalle tämä tarkoittaa myös sitä, että
ohjelmiston saa käyttöön ilman mittavia alkuinvestointeja ja lisenssimaksuja.
Tietokoneohjelmistokaupassa on muutenkin tapahtumassa muutos. Aiemmin asiakkaat
ajattelivat pääsääntöisesti, että he ostavat jonkin ohjelmiston ja alkavat sitten
käyttää sitä itse. MelbaGroupin näkökulma on erilainen: miksi ohjelmisto pitäisi
ostaa? ”Meidän roolimme on auttaa asiakasta saavuttamaan omat tavoitteensa ja olla
strateginen kumppani ohjaamassa oikeisiin valintoihin. Asiakkaamme hyötyy suoraan
myös siitä, että meillä on vuosien ajalta kertynyt laaja kokemus ja kumppaniverkosto
esimerkiksi myynnin, markkinoinnin ja viestinnän osalta”, Palmgren kertoo.
Konseptointi ja tuotteistaminen näkyvät konkreettisesti MelbaGroupin
palveluvalikoimassa: MelbaShake® on uusi kokonaispalvelu, jossa asiakas saa
käyttöönsä CRM-konsultin ja –assistentin, jotka auttavat asiakasta ja varmistavat
asiakkuustyöskentelyn onnistumisen. Palvelussa hyödynnetään yhtiön itsensä
kehittämiä ohjelmistoja, mutta niiden rooli on selvästi alisteinen palvelulle.
”Meille riittää, että asiakas kertoo tarpeensa ja tavoitteensa, me opastamme siitä
eteenpäin. Pitkällä tähtäimellä tavoitteemme on ohjelmisto, jota asiakkaamme ei
tarvitse edes käyttää. Silti hän saa täyden hyödyn ja saavuttaa tavoitteensa!”,
lopettaa Palmgren.
