Henkilöstöjohtaminen ohjelmistobusineksen kasvun ajurina –
HR OY Klinikka työvälineenä yrityksesi kasvun tukemisessa
Ohjelmistoyrittäjät käynnistää yhdessä Saranen Consulting Oy:n kanssa ensimmäisen liiketoimintajohdolle suunnatun henkilöstöjohtamisen klinikan 19.5.2011. Klinikan tavoitteena on uudella tavalla vahvistaa liiketoimintalähtöistä henkilöstöjohtamista ohjelmistoyrityksissä sekä tukea yrityksiä tämän toteuttamisessa. HR OY Klinikka on kehitetty kasvuyritysten liikkeenjohdon tarpeista ja kehityksessä on merkittävällä panoksella ollut mukana Codebakersin, Digiumin, Frends Technologyn ja Sininen Meteoriitin ylin johto.
Klinikka on ensisijaisesti suunnattu yli 15 hengen jäsenyrityksille, joissa rityksen kasvun suurimpina esteinä korostuvat osaavan henkilöstön saanti ja sitouttaminen yritykseen. Näissä yrityksissä perushenkilöstöhallinnon rutiinit ovat kunnossa ja suurimmat kipupisteet ovat esimiestyössä, työnantajamielikuvan luonnissa ja rekrytoinnissa sekä urasuunnittelussa ja osaamisenkehittämisessä. HR OY Klinikassa saat näille alueille helposti käyttöönotettavia työkaluja, kuulet case-esityksiä menestyksekkäistä henkilöstöjohtamisen toimintatavoista, joiden avulla on pystytty kasvattamaan yrityksen liikevaihtoa ja kannattavuutta sekä asiantuntijapuheenvuoroja ohjelmistobusineksen tuomista haasteista henkilöstöjohtamiseen. HR OY Klinikka tarjoaa liikkeenjohdolle mahdollisuuden jakaa ja oppia vastaavassa tilanteessa olevilta parhaita käytäntöjä ja verkottua alan johtavien kasvuyritysten kanssa.
HR OY Klinikkaan sisältyy myös jokaisessa yrityksessä tehtävä kattava analyysi henkilöstöjohtamisen tilasta sekä tämän pohjalta luotava toimintasuunnitelma. Klinikan aikana osallistujayritykset saavat käyttöönsä konsultin, joka tukee yrityksessä valitun henkilöstöjohtamisen kehittämisalueen kuntoon laittamista.
HR OY Klinikka toteutetaan 19.5-31.10.2011 välisenä aikana. Klinikkaan sisältyy neljä osallistujayritysten johdon yhteistä seminaariaamupäivää henkilöstöjohtamisen kilpailutekijöistä sekä yrityskohtainen osuus, jossa toteutetaan henkilöstöjohdon kysely ja sen pohjalta kehittämisalueen kuntoon laittaminen.
Mikäli henkilöstö on yrityksesi kasvun ajuri, tule mukaan ensimmäiseen ohjelmaan, jolla on suora vaikutus yrityksesi liiketoiminnan menestykseen.
Ohjelmaan otetaan mukaan kahdeksan ensimmäiseksi ilmoittautunutta yritystä. Olethan yhteydessä ti 29.3 mennessä, niin kerromme tarkemmin HR OY Klinikasta ja sen tuomista hyödyistä yrityksellesi!
Ota yhteyttä:
Jenni Kankkunen
Partner
Saranen Consulting Oy
puh. 0400-648863
jenni.kankkunen (at) saranen.fi








