KV-klinikka

Suomalaisten ohjelmistoyritysten menestys maailmalla jatkuu - haluatko olla yksi näistä?


Kaipaatko ajoittain ulkopuolista kokemusta tai sparraajaa?

Onko sinulla selkeä ja dokumentoitu käsitys yrityksesi liiketoimintamallista ja kasvuedellytyksistä?

Keväällä 2010 käynnistämme yhteistyössä Tekesin, TKK:n ja HSE:n kanssa sarjassaan kuudes Kansainvälistymisklinikka. Tarjoamme tähän asti kerätyn kokemuksen ja alan parhaan osaamisen käyttöösi tavoitteenamme suomalaisen ohjelmistoalan menestys.

Ohjelmistoalan kansainvälinen liikevaihto kasvoi viime vuonna neljänneksen edelliseen vuoteen verrattuna. Yli puolet yrityksistä toimi kotimaan lisäksi ulkomailla. Toisaalta ohjelmamme viime vuoden keskeinen havainto oli, että alalla on merkittävästi yrityksiä, joiden tulee keskittyä vielä hetki liiketoimintamallinsa kehittämiseen kotimarkkinoilla ennen kansainvälistymistä. Liiketoimintojen yksiselitteisyys ja toiminnan tarkka fokus ovat perusedellytyksiä hallitulle riskinotolle ja kasvulle.

Olemme kutsuneet kokoon joukon ohjelmistoalan konkareita, alan tutkijoita. sekä opiskelijoita. Valmennamme kolmen kuukauden aikana kymmentä ohjelmistoyritystä kansainvälistymisessä.

Uskon että yksikään yritys ei luo menestystään yksin. Kutsunkin sinut lämpimästi mukaan tullaksesi haastetuksi ja jakaaksesi omia kokemuksiasi.

Ystävällisin terveisin,

Matti Heikkonen
hallituksen puheenjohtaja

KLINIKAN AIKATAULU

Klinikan aloitus
maaliskuu 2010

  • Käytäntöjen, aikataulujen ja roolien läpikäynti
  • Mentoroinnin aloitus
  • Vinkkejä matkalle

Strategy Seminar
huhtikuu 2010

  • Kansainvälistymisstrategiat ja toteutukset
  • Liiketoimintamallit kansainvälistymisessä
  • Strategian soveltaminen omassa toiminnassa
  • Kokenut tutkija puhumassa

Paths to Internationalisation toukokuu 2010

  • Kanavien rakentaminen
  • Yhteistyökumppaneiden hakeminen
  • Vertaisryhmien kokemuksia ja ajatuksia
  • Konkareiden kokemuksia

Päätösseminaari
kesäkuu 2010

  • Lopputulokset
  • Kansainvälistyvien yritysten kokemuksia
     
REALLY?